Tänään palailtiin tuossa koulusta kaverin autolla. Auton soitin alkoi soittaa Queenin Greatest Hits -kokoelmaa. Hih. Siinä kohtaa, kun yksi tietty biisi alkaa, mieleen tulee vain kuva minihameeseen, vaaleanpunaiseen toppiin ja mustaan peruukkiin sonnustautuneesta viiksekkäästä miehestä Tuo kuva on niin linkittynyt kyseiseen biisiin, ettei mikään muu tule kysymykseen. Alkutahteihin liittyy myös elävästi kuva imurin liikkeestä naiseksi pukeutuneen miehen kädessä. Kiitos tästä kaikesta kuuluu äidille Kiitos äiti, etten ole välttynyt myöskään Greatest Hits -videokokoelmalta!
Olin kuullut eräästä laulajattaresta jo ennen kuin lähdin Hollantiin, mutta siellä hänestä tuli jotenkin merkityksellisempi. Suomeen paluun jälkeen olen unohtanut hänet aina välillä, mutta joskus tulee mieleen edelleen. Uusinta levyä en ole kuunnellut ja tuossa kun katselin uuden levyn sanoituksia alkoi tuntua, ettei ole ihan mulle enää niitten sanoma. In My Mind-albumi oli siihen aikaan juuri kuin mulle tehty.
Tänään fiilistelinkin pitkästä aikaa ko. albumin biiseillä. Tässä ne parhaimmat lohkaisut:
Heather Headley: In My Mind, 2006
Heather Headley: Am I Worth It, 2006
Viikonlopun ohjelmassa on tänään hyvää ruokaa ihan itse laitettuna. Huomenna ensin rauhallinen aamu ja aamiainen. Jos säät sallii eräretkeilyä ja illalla oikein ravintolaan syömään Hiihtolomaviikko vetelee siis viimeisiään.
Ei tarkoita, että olisin ollut viihteellä eli radalla hulluna ja hurjana viikonloppuna vaan sitä, että pääsin sunnuntaina ajamaan carting-autolla ensimmäistä kertaa elämässäni. Oli kyllä melkoisen kivaa Pari kertaa heitin niin hienosti ympäri, etten päässyt omin avuin enää jatkamaan vaan sedän piti tulla kiskaisemaan auto vallista irti. Ja sitten homma taas jatkui. Hyvä fiilis! Aikaa oli vain 12 minuuttia, mutta kyllä kuulkaa riitti sekin, sen verran hiessä ja kädet maitohapoilla…mutta niin siistiiiii. Parantamisen varaa jäi kyllä hurjasti, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla menee paremmin…koska sellainen sitten ikinä tuleekaan.
Muuten viikonloppu meni aikas rauhaisasti. Lauantaina vietettiin taas tyttöjen iltaa. Käytiin syömässä italialaisessa ravintolassa ja siitä sitten leffaan. Käytiin katsomassa Milk. Sean Penn oli suurin syy, miksi tuota leffaa mentiin katsomaan ja myös se suurin syy, miksi sen jaksoi katsoa loppuun saakka. Koko elokuva oli tehty melko dokumenttimaiseen muotoon, eikä siinä mitään. Eniten häiritsi, että keskityttiin niin paljon politikointiin, ihan kuin muuta elämää ei olisi ollutkaan. Tai ehkä se oli juuri nimenomaan niin Harvey Milkin elämässä…ettei muulle elämälle jäänyt politikoinnilta aikaa. Ihan ok-leffa, muttei pääse suosikkien listalle.
Koska minusta on erinäisistä syistä kasvanut jo varhaisessa iässä jonkin sortin autohullu, silloin on mukava seurata mm. ohjelmia joissa kerrotaan… no mistäpä muustakaan kuin autoista, tietysti.
Ja Top Gear kuuluu niistä ohjelmista ihan parhaimmistoon:
Tietenkään mikä tahansa auto ei tee minuun vaikutusta, mutta ne, jotka kulkevat tuhatta ja sataa, kiihtyvät hurjana, on muotoiltu unelmiksi, omaavat ilkeimmän katseen jne. kuulkaa, niissä on sitä jotain. (Kuten vaikka tuo videolla esiintyvä Bugatti Veyron.)
Joskus pääni sisällä käydään pientä taistelua, jossa ekologinen puoli sanoo, että autoilua ja kaikkea siihen liittyvää pitäisi välttää viimeiseen saakka. Ja se toinen puoli sanoo: mutku ne on niin kiiltäviä ja ihania ja menee lujaa ja uusia upeita luomuksia tehdään lisää ja lisää. Onneksi vielä ainakaan ja tuskin koskaan on sellaista vaaraa, että ite pääsisin ajamaan jotain huipputehoista upeutta, joka sitten saastuttaakin sen mukaan, mutta koska kuitenkin katson mm. ohjelmaa, jossa sellaisia esitellään, niin silloinhan kannatan niitä. Paha. Toivottavasti sähköautot ja hybridit yms. yleistyvät sellaista vauhtia, että niistä tulee kaikille ainoa mahdollinen auto. Niin ja se vielä, että niistäkin tehdään ihan älyttömän hienoja. Vielä en ole sellaista nähnyt.
Joskus kuulin radiosta haastattelun pätkän, jossa joku kertoi, että sähköauto on keksitty jo aikaa sitten. Niille oli kuulemma jo valmiiksi mietitty ns. tankkausjärjestelmä eli uuden akun sai vaihtaa huoltoasemalla, jättää tyhjä akku lataukseen ja jatkaa matkaa. Mutta sitten isot pahat öljysedät tulivat ja sanoivat, että parempi tehdä vaan bensalla kulkevia autoja. Vaikka sähköauto olisi jo silloin ollut kaikin puolin parempi vaihtoehto. Mutta öljysetien piti saada lisää rahaa, joten se ratkaisi ja nyt vasta homma koitetaan kääntää toiseen suuntaan. Kehitys olisi voinut silloin jo mennä aivan toiseen suuntaan ja voi, kuinka paljolta maapallo olisi silloin säästynyt. Mutta ehkäpä, jos nyt oikein filosofoidaan ja jossitellaan, jos silloin olisi sähköautot otettu yleiseen käyttöön, kasvihuoneilmiö ei olisi vielä niin pahassa vaiheessa, eivätkä ihmiset siis tekisi sen eteen mitään. Saastuttaa kun voi niin monilla muillakin keinoilla. Se paha vaihe tulisi vasta muutaman kymmenen vuoden päästä, mutta sitten tilanne olisi taas sama kuin nyt. Joten turha jossitella, koitetaan vaan kantaa kortemme kekoon ja saastuttaa vähemmän.
Kunnostaudun edelleen kaikenmaailman elämäkertojen kanssa. Niitä on tullut luettua viimeisen parin vuoden aikana yllättävän monta ja sarjaa jatkaa tällä kertaa joulupukin kontista ilmestynyt Billie Holidayn elämäkerta. Tämä on elämäkerroissa sitä laatua, jossa kirjoittaja on vaan suoraan kopioinut haastatteluja kirjaksi. Ei ehkä kaiken paras tapa, mutta lukeehan tuonkin.
Kuten tapoihin kuuluu, seuraavassa makua mistä Holidayssa oli kyse:
Billie Holiday feat. Louis Armstrong: The Blues Are Brewin’, 1947
Seuraavaksi pinossa odottavat Charlie Parker ja itse herra nero, Leonardo da Vinci.
Ewan McGregor & Nicole Kidman: Come What May, 2001 (Moulin Rouge! soundtrack)
Ewan on vaan niin ihana Naispääosan esittäjästä ei ole juurikaan mitään (hyvää) sanottavaa, eikä leffa muutenkaan ihan lemppareihin kuulu. Mutta kummasti biisit ovat ihania… ja toki se miespääosanesittäjä; niin ja puhumattakaan Bowiesta.
“The greatest thing you’ll ever learn, is just to love and be loved in return.”
Katsoin tänään ohjelmaa, jossa kaikenmaailman elokuvaohjaajat ja säveltäjät kertoivat, kuinka musiikki on tehty elokuviin ja kuinka se vaikuttaa katsojaan. Pakko myöntää, että ilman musiikkia moni elokuvaelämys ei varmaan olisi juurikaan miltään. Miettikääpä vaikka, jos Psykossa ei olisi ollenkaan musiikkia, olisiko se silloin yhtään niin ahdistava, pelottava ja jännittävä? Tai jos ihanista romanttisista kohtauksista puuttuisi musiikki, tuntuisiko missään? Ei.
Joka tapauksessa, lähdin viemään ajatusta vielä siihen suuntaan, että mitäs sitten, jos musiikkia ei ole lainkaan sävelletty elokuvaa varten vaan se on otettu mukaan toimivan sanoituksen tai sävelen takia. Mitkä biisit olen oppinut tuntemaan ja tykästynyt niihin elokuvien kautta? No mm. nämä:
Jimi Hendrix: All Along the Watchtower, 1968 (Forrest Gump soundtrack)
Bobby Womack: Across 110the Street, 1972 (Jackie Brown soundtrack)
Tomoyasu Hotei: Battle Without Honor or Humanity, 2000 (Kill Bill vol. 1 soundtrack)
No joo, tuo viimeinen meni hieman elokuvaan varta vasten sävelletyn musiikin puolelle, mutta jos nyt pilkkua viilataan niin, sitä ei käytetty ensimmäistä kertaa Kill Bill -elokuvassa. Useimmiten Quentin Tarantino onnistuu muissakin elokuvissaan loistavasti musiikkivalinnoissa. Ja noita biisejä riittäisi vaikka kuinka pitkäksi listaksi, mutta siinä muutamia. Kaikkia ei millään edes muistakaan. Pitää laittaa siis joskus toiste, jos muistuu vielä joku übertärkeä mieleen.
Ja lopuksi vielä ihan elokuvaa varten tehtyä musiikkia. Olisivatko nämäkään kohtaukset mitään ilman musiikkia?
The Charge of the Rohirrim, Lord of the Rings: The Return of the King, 2003
Helm’s Deep Charge, Lord of the Rings: The Two Towers, 2002
Love Actually, 2003
Mutta nyt pitää painella nukkumaan. Vähän taisin innostua näitten elokuvien kanssa
Olen tässä viime aikoina näköjään kunnostautunut elämäkertakirjallisuuden saralla. Hetki sitten lukemisena oli yksi David Bowien monista elämäkerroista ja tänä aamuna lopettelin Édith Piafin elämäkerran lukemisen.
Tässä yksi hänen kuuluisimmista ja mieleenpainuvimmista lauluistaan:
Pitäis jaksaa malttaa vielä muutama päivä, tehdä töitä, viedä koiraa lenkille yms. arkielämän perusjuttuja.
Mutta lauantaina kuulkaa on parhautta luvassa. Ystävät ympärillä ja Mary J. Blige lavalla. Kyllä saa jälleen kerran Kirjurinluodon penkit kyytiä, kun niille noustaan samaan aikaan kuin Mary nousee lavalle.
Tuo kuva on niin linkittynyt kyseiseen biisiin, ettei mikään muu tule kysymykseen. Alkutahteihin liittyy myös elävästi kuva imurin liikkeestä naiseksi pukeutuneen miehen kädessä. Kiitos tästä kaikesta kuuluu äidille 
Kiitos äiti, etten ole välttynyt myöskään Greatest Hits -videokokoelmalta!
Hiihtolomaviikko vetelee siis viimeisiään.