Arkisto matka

Tärppääkö?

Nyt odotellaan vielä muutama viikko, sitten pitäisi olla tiedossa, onko Mustille tulossa kesän alussa pentusia. Paljastettakoon nyt ensimmäinen morsio. Sepä oli Ja-Cami’s Edith. Musti vaikutti ainakin äärimmäisen tyytyväiseltä morsioonsa :)

Itse odottelen täällä jo sunnuntaina. Lähdetään silloin melkein viikoksi lomailemaan Tahkolle. Tämän talven viimeiset hanget taitavat odotella siellä. Onneksi ollaan muutama käyty testaamassa rinnekuntoa tässä lähemmissä laskettelukeskuksissa, ettei ihan pääse yllättämään ne Tahkon rinteet :)

Sieltä kun palaa, on edessä taas töitten aloitus. Opiskelut hoituvat toivon mukaan siinä ohessa päätökseen. Eli ihan tätä perussettiä täällä.

Jätä kommentti »

Reissaaminen ja jäljestys

Hiljaisuus tällä saralla johtuu yksinkertaisesta asiasta. En ole oikein ehtinyt olla kotona pariin viikkoon, joten kaikki täällä kotona on ikään kuin retuperällä. Nyt siis hieman lyhyesti monen viikon tapahtumia.

Hollanti

Toissa viikonloppuna olin Hollannissa seikkailemassa kavereitten kanssa. Oli ihan mahtavaa nähdä taas niitä ihania ihmisiä siellä. Torstaina suoraan lentokentältä kun pääsin Den Boschin juna-asemalle oli siellä viinipullot (ja toki ystävät myös) vastassa. Siitähän se sitten taas lähti. Eli torstai-ilta vietettiin ns. kantapaikassa olusilla.

Perjantaina lähdettiin katselemaan Utrechtia. Kaunis kaupunki sekin. Illalla pidettiin isolla porukalla grillibileet todella kauniilla paikalla järven rannalla (jos sitä nyt järveksi voi sanoa Suomen mittapuulla), viritettiin nuotio illan pimettyä ja kun aika oli oikea, jatkettiin sieltä toiseen kantapaikkaan.

Lauantaina otettiin rauhallisesti rannalla piknikin merkeissä. Sunnuntaina syötiin isolla poppoolla maistuva brunssi ja kiisteltiin uskonasioista. Sunnuntai-iltana piipahdettiin vielä ilmaiskonsertissa, mutta aikaisin nukkumaan.

Maanantaina ehdin vielä ystävien kanssa kaupungille tekemään tuliaisostoksia ja kahvittelemaan moneen eri osoitteeseen. Kaikin puolin siis hyvin onnistunut reissu. Ja toki ikävä tuli ystäviä taas, kun sieltä lähti. Mutta pysyväthän he siellä. Ja mikä parasta, nykyaikana on kaikenmaailman internetit ja sähköpostit keksitty, joten yhteydenpito on helppoa.

Turku

Menneen viikonlopun vietinkin sitten jälleen Turussa. Mukavaa. Siellä ehdittiin mm. puistoilemaan, jokilaivoille oluelle, Ruissaloon ja grillaamaan. Mutta lauantai-iltana grillatessa alkoi nenä vuotaa ja kurkussa tuntui ikävältä. Sunnuntaina herätessä kurkku olikin oikein tosissaan kipeä. Että sitten kesäflunssa. Ei kesällä kuulu sairastaa! PÖH! Toivon mukaan tämä menee pian ohi.

Verijälki

Eilen Musti kävi elämänsä ensimmäisellä verijäljellä. Mustin tulosta saakka 3,5 vuotta sitten on sille joka kesä pitänyt tehdä verijälkeä, mutta jotenkin se on aina vaan jäänyt. Parempi joka tapauksessa myöhään kuin ei milloinkaan. Sain opastusta hyvinkin kokeneilta jäljestäjiltä, ja siitä olikin paljon hyötyä. Nyt varmaan kynnys lähteä tekemään uutta jälkeä Mustille on paljon matalampi. Tehtiin jälki, jossa oli yksi kulma. Ensimmäinen pätkä oli melko pitkä ja kulman jälkeen oli lyhyempi pätkä. Musti kiinnostui heti veren hajusta ja haisteli tarkkaan alkumakauksen ja ruopi maata siinä rehvakkaasti. Se lähti oikein hienosti etenemään jälkeä pitkin, pari kertaa vaan piti tarkistaa jäljen sivulta, mistä haju oikein tulee. Kun kulma alkoi lähestyä Mustin nenään kantautui voimakas veren haju, sillä kulmassa oli paljon verta loiskutettu maahan. Mustin piti moneen kertaan ennen kulmaa miettiä uskaltaako jatkaa vai hyökkääkö jostain peto kimppuun. Siinäkin se ruopi moneen kertaan maata. Mentiin yhdessä lähemmäs kulmaa, Musti haisteli sen ja merkkasi. Sitten pienen mietinnän jälkeen matka jatkui lopulliselle kaadolle jälleen melkoisen helposti. Kaadolla palkaksi herkkuja, jäljentekosieni ja paljon kehuja.

Kaiken kaikkiaan Mustin ensimmäinen verijälki meni siis oikein lupaavasti. Nyt vaan harjoitellaan kesän aikana ahkerasti ja luultavasti jossain vaiheessa mennään sitten virallisiin mejä-kokeisiin. On se vaan hassu juttu nuo koiran vaistot. Eilenkin Mustin vaistot sanoivat täysin mitä pitää tehdä. Eipä siinä paljon mua tarvittu, paitsi narun perässä roikkumaan :)

Jätä kommentti »

Muotokuvia

muotokuva

makoileva

Kuvat: Markus Aso

Musti on toipunut ihan mukavasti kolarista. Tosin tänään se tuntui olevan hieman apea. Lenkilläkään ei vetänyt kertaakaan…ja se ei ole yhtään Mustin tapaista :) Seuraillaan siis edelleen.

Huomenna Musti pääsee tuttuun ja turvalliseen hoitopaikkaan ja itse suuntaan kaukomaille. En kuitenkaan Hollantia kauemmas. Ihanaa nähdä kaikki ystävät, jotka jäivät sinne! Onneksi on tuo hoitopaikka Mustille, joten voin hyvillä mielin lähteä ja luottaa siihen, että Musti on hyvässä hoidossa.

Kommentteja (1) »

Muutto ja viimeiset Hollannin kuulumiset

Vihdoin Tampereella! Muutto tehtiin viime perjantaina. Sen jälkeinen aika on mennyt mukavasti kavereitten kanssa ja muuttolaatikoita purkaessa. Järkyttävää huomata/muistaa, kuinka paljon kamaa sitä ihminen omistaa. Vähemmälläkin selviäisi. Mutta silti on myös sellaisia ihan must -juttuja, joita on lähdettävä kaupasta metsästämään. Koiruus saapuu taloon hoidosta keskiviikkona. Katsotaan sitten kuinka alkaa sopeutua, vai sopeutuuko enää ollenkaan mun kanssa elämiseen saatika sitten kerrostaloelämään. Joka tapauksessa heti jo torstaille on koiratreffit sovittuna. Siitä sitten myöhemmin.

Tästä taitaa siis tulla lähinnä koirablogi tästä lähtien ;)

Pieni katsaus kuitenkin viimeisiin Hollannin tapahtumiin:

Kurssit menivät kaikki läpi, joten niistä ei tarvitse enää huolehtia. Viimeisenä torstaina käytiin pienellä porukalla Maastrichtissa, jonka totesimme yhteisvoimin kauniiksi, mutta hyvin tuuliseksi paikaksi. Koko reissu tuntui olevan pelkkää matkustamista, nimittäin yhdellä rataosuudella hajosi voimajohto tai muu vastaava, joten pieniä mutkia ja paljon odotusta tuli sitten matkaan. Matka kestää normaalina päivänä 1,5 tuntia, meillä meni menomatkaan reilut 3 tuntia. Mutta seura oli hyvää, joten junassakin viihtyi mainiosti.

Viimeinen viikonloppu ennen maanantaista lentoa meni karnevaalien ja jäähyväispippaloiden merkeissä. Kyllä, eteläisessä Hollannissa on tapana viettää karnevaaleja helmikuun alkupäivinä. Käytännössä se tarkoittaa hullunkurisia naamiaisasuja, paljon kaljaa ja huonoa hollantilaista (usein marssimaista) musiikkia. Karnevaaleja varten pukeuduimme tyttöporukalla Zorroiksi, ideana siis panostaa melkoisen vähän koko touhuun. Kaupungilla kuitenkin Zorro-asu tuntui olevan hitti :)

Sunnuntai-iltana kävimme pyörähtämässä kaupungilla ja sitten siirryimme rauhalliseen illanviettoon kaveriporukassa. Sieltä nukkumaan lähdettäessä joutui vähän itkeskelemään ja halaamaan paljon :)

Maanantai-aamuna tein viimeiset pakkailut ja pikasiivouksen huoneessa. Juna lähti kohti Schipholin lentokenttää puoli kymmenen maissa. Juna-asemalle tuli yksi ystävä sanomaan heihei ja kaksi ihanaa ystävää jatkoi kanssani lentokentälle saakka. Toisella heistä oli vielä naamiaisasu päällä. Amsterdamissa ei karnevaaleja vietetä, joten ensinnäkin hän herätti hieman kummastusta ja koska asu oli vielä poliisin asu, olisi siitä saanut sakkoja oikeilta viranhaltijoilta. Onneksi niiltä kuitenkin vältyttiin. Lentokentällä siis sitten lisää sitä itkeskelyä ja halaamista.

Ikävä tulee montaakin asiaa, mutta ennen kaikkea ihania ystäviä ja mahtavaa kansainvälisten opiskelijoitten porukkaa. Toivon mukaan kuitenkin pääsen viimeistään kesällä käymään Hollannissa ja samoin sieltä tullaan tänne käymään.

Mitä sitten Hollannista jäi ystävien lisäksi käteen? Paljon huippuhyvää koulutusta, uusia oppeja ja taitoja, kansainvälisyyttä, kielitaidon kehitystä, ennestään tuntemattoman kulttuurin oppimista, hienoja kokemuksia roppakaupalla. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Jokainen, jolla on siis mahdollisuus joko lähteä vaihtoon tai töihin ulkomaille joksikin aikaa: MENKÄÄ IHMEESSÄ! Kyllä kannattaa! Vaikkei se aina ole hienoa, mutta loppujen lopuksi ainakin avartavaa, jos ei muuta.

Jätä kommentti »

Pariisin matka

Nyt sitten pidemmän kaavan mukaan matkakertomusta.

Aloitimme matkamme viime viikon sunnuntaina nousemalla Den Boschista Maastrichtiin menevään junaan, jossa junanvaihto. Junaa vaihdoimme myös Belgian puolella Liège Guilleminsissa. Siellä nousimmekin oikein supernopean junan kyytiin ja ensimmäiseen luokkaan tietysti. (Sattui nimittäin niin, että tällä kertaa lippu ykkösluokkaan oli halvempi kuin matka kakkosluokassa.) Ykkösluokassa oli sitten kaikki mahdolliset ruoka- ja juomatarjoilut, joten Pariisin asemalle saapuessamme hieman housut kiristivät.

ekaluokka
First class… “It’s the ONLY way to travel!”

Saavuimme siis Paris Nord-asemalle, sieltä lähdimme suunnistamaan kävellen hotellille. Matka hotellille ei metrolla olisi ollut pitkä, mutta kävellen se alkoi jo tuntua siltä. Hotelli oli hintaan nähden (16,50e/yö/hlö) ihan mukava. Ei siltä kannattanut mitään ihmeitä odottakaan, mutta täytti tarkoituksensa. Muutamana aamuna heräsimme paikalliseen autoilukulttuuriin. Hotellin viereiselle kadulle syntyi aamuruuhkaa ja ranskalaiset kai kuvittelevat, että mitä enemmän tööttää ja pitää ääntä, sitä nopeammin ruuhka purkautuu.

aamuruuhka
Tööt, töööööööööööt

Ensimmäisenä iltana hotelliin asetuttuamme menimme suoraa päätä lähimmälle metroasemalle ja ostimme viikon voimassa olevan metrolipun, jolla pystyi sitten 1- ja 2-alueen sisällä matkustamaan niin paljon kuin halusi. Tiketin saatuamme hyppäsimme metroon ja köröttelimme suoraa päätä katsomaan nähtävyyksiä. Ekana iltana listalla olivat Sacre Coeur ja Moulin Rouge. Sacre Coeur oli ulkoa ja sisältä yhtä hieno kuin muistinkin ja Moulin Rouge on aina hauska nähdä.

sacre coeur

tytsit
Toisena päivänä sightseeing jatkui. Nyt vuorossa olivat lähes kaikki loput tärkeimmistä nähtävyyksistä kuten Louvre, Notre Dame, Eiffel-torni ja Riemukaari.

Louvreen menimme ihan sisällekin tarkoituksena kiertää mahdollisimman paljon, mutta kuinkas kävikään. Nähtyämme suurimman osan Rooman ja Kreikan loistokausien patsaista ja italialaisista maalauksista (joukossa tietysti Mona Lisa), totesimme, että pää hajoaa, jos vielä yritämme kiertää kaikki, mitä Louvressa on nähtävää. Koko Louvren kiertämiseen voisi siis helposti käyttää koko viikon. Liika on liikaa.

louvre
Louvren pihalla

seine
Seine

Notre Damessa kävimme ensin sisällä ihmettelemässä ja huokailemassa. Päätimme myös maksaa siitä ilosta, että saa kiivetä reilut 400 porrasta Notre Damen torneihin. Mutta vaikka jalat tärisivätkin maitohapoissa sen jälkeen, kiipeäminen oli silti sen arvoista. Näköala oli nimittäin henkeäsalpaavan hieno!

notredame

view
THE view!

Notre Damen jälkeen piipahdimme latinalaiskortteleissa lounaalla ja koska kello oli vielä suhteellisen vähän päätimme jatkaa metrolla Eiffel-tornille. Siellä taas ihmisiä oli enemmän kuin laki sallii. Ja toki yrmeän näköisiä sotilaita aseet kädessä kaiken varalta. Tulipahan taas todettua, ettei Eiffel näytä yhtään niin hyvältä päivällä kuin valaistuna yöllä.

eiffel
Matka jatkui Riemukaarelle. Sekin oli ihan hieno, mutta eniten huomiota kiinnitti sen ympärillä kulkeva liikenne. Ihmettelen vaan, miten siinä ei satu enempää kolareita. Kun nyt kerran olimme Champs Elyseen alkupäässä, niin tokihan sitä piti katsastaa hieman kyseisen kadun kauppojen tarjontaa. Emme kuitenkaan paljon jaksaneet vaan mieluummin lähdimme syömään illallista.

riemukaari
Arc de triomphe

pyörä
Champs Elyseen toinen pää

Tiistaina nokka näytti heti aamusta kohti Versaillesia. On siinä myös ollut suuruudenhulluutta ilmassa. Ja toki puistoalue on äärettömän hieno. Sisällä Versaillesin palatsissa tuli lähinnä kauhistus kaikesta siitä koristelusta. Edelleen liika on liikaa. Versaillesin palatsin ympärillä olevasta “kyläst” löytyi pari mukavan oloista leipomoa ja suklaakauppaa, joissa toki piti vierailla. Lounaan jälkeen palailimme takaisin Pariisin keskustan sykkeeseen, tarkoituksena katsastaa muutamia kauppoja suklaalla, kukilla ja ilman. Suunnistimme siis Bastillen aukiolle ja sieltä Rue de Rivolille, jolta löytyikin vanhan muistikuvan mukaan ihan mukavasti kaikkea maan ja taivaan väliltä. Pari oikein hienoa kukkakauppaa osui tielle, ja hyviä ideoita tuli otettua talteen.

versaillespalatsi
Versaillesin palatsi

puisto
Myydään huone hienolla näköalalla

kruunusali
Kattokruunut eivät sisälly hintaan

rivissä
Puut rivissä

Keskiviikkona ohjelmassa oli Père Lachaisen hautausmaa. Hotellimme oli nimittäin vain parin metropysäkin päässä hautausmaalta, joten olisi ollut hölmöä olla käymättä siellä. Eipähän tullut ihan Suomen hautausmaat mieleen, kun kunnon kaappihan se on vainajille pitänyt hankkia. Halusin (niin monen muun tavoin) nähdä nimenomaan Jim Morrisonin ja Edith Piafin haudat, joita kumpaakaan ei ollut vaikea löytää, kun oikealle alueelle löysi ensin. Kukkia ei kummastakaan puuttunut ja koko ajan tuntuivat molemmat saavan niitä lisää. Mutta kummallakaan ei sentään ollut hurjaa kaappirakennelmaa viimeisenä leposijanaan. Parempi niin. Levätkää rauhassa.

perelachaise
Père Lachaisen sisäänkäynti

Kun kerran aikaa tuntui olevan lähdimme jälleen kerran metrolla pohjoiseen Pariisiin. Siellä kohteena oli Basilique cathédrale de Saint-Denis, jossa lepäävät Ranskan kuninkaat. Olo oli jo vähän sellainen “Been there, done that.” joten suunnistimme takaisin Champs Elyseelle. Tällä kertaa niihin kauppoihin, joissa emme vielä olleet käyneet. Louis Vuittonin suuressa tavaratalossa olo oli hieman kuin halvalla makkaralla, mutta olo parani kummasti viereisessä tavaratalossa, jossa tarjoiltiin shampanjamaistiaisia Viktor & Rolfin suunnitelemista laseista :)

saint denis
Basilique cathédrale de Saint-Denis

Vielä oli yksi paikka, jonka halusin ihan uteliaisuudesta nähdä: Galeries Lafayette eli suuri tavaratalokompleksi. Tulipahan siellä katsottua se suurin kupoli, mutta muuten ei jaksanut naisille omistetussa talossa kiertää vaan siirryimme miesten vaatteille ja ruualle omistettuun taloon. Sen ruokaosastolta kannattaisi Stokkan herkun ottaa mallia. Ja toki piti vielä katsastaa sekin talo, jossa on kaikki kotiin ja sisustukseen liittyvä. Ihme kyllä, ei pahemmin säväyttänyt.

galeries lafayette
Galeries Lafayette

Ilta oli jo tummunut, joten oli hyvä aika lähteä katsomaan Eiffeliä uudestaan pimeässä ja syömään illallista.

eiffel pimeässä

välkkyeiffel
Ja se osaa myös välkkyä!

Ja tosiaan torstaina matkustimme RER-junalla hyvissä ajoin Disneylandin vieressä sijaitsevaan Val d’ Europe -ostoskeskukseen. Ehdimme juuri ja juuri käydä ostamassa eväitä ja todeta, että siinäkin ostoskeskuksessa saisi helposti päivän vierähtämään, kun meidät jo tultiin hakemaan. Auto siis kohti ensin Belgiaa ja sitten sujuvasti Hollantiin.

Joten täällä ollaan taas. Ja koulutehtävät alkavat pikkuhiljaa kaatua päälle. Tai ainakin siltä se tuntuu. Mutta eiköhän tästä selvitä.

Kommenttia (2) »

Pikapikaa

Ihan vaan äkkiä tulin tänne kertomaan, että Pariisin reissu meni oikein hienosti. Edelleen se on ihana kaupunki!

Tänään lähdettiin saksalaistytön kyydissä ajelemaan siinä yhdentoista pintaan takaisin kohti Hollantia ja perillä oltiin tuossa iltapäivällä viiden kieppeillä.

Lisää matkakertomusta ja kuvia (joita tuli taas otettua monta sataa) paremmalla ajalla.

Mutta nyt moikkaamaan Hollannin kavereita ja vaihtamaan syyslomakuulumisia. Palaan astialle pikimmiten!

Jätä kommentti »

Eiffel-tornin juurelle!

Ensi viikko on täällä syyslomaa. Ja arvatkaas, minne päin maailmaa nämä neidit ajattelivat matkustaa? Jos ei otsikko sitä nyt tarpeeksi avannut, niin sanotaan sitten ihan suoraan: Pariisiin! Vihdoin!

Sunnuntaista torstaihin on hotellihuone varattu. Ihan mukavalla hinnalla löytyi: 16,50e/hlö/yö. Ei kovin paha. Saas nähdä millainen huone siellä odottaa. Mutta oikeastaan se on ihan se ja sama, olen joka tapauksessa Pariisissa.

Vielä ei ole ihan varmaa, mennäänkö junalla vai bussilla, mutta kyllä se tästä selviää. Takaisin päin saamme ilmeisesti autokyydin.

Nyt vaan pientä ranskan preppausta ja muistelua, että pärjää tai ainakin yrittää pärjätä ranskalla. Englannin kanssa kun ranskalaisilla on tunnetusti pieniä ongelmia.

Pari päivää vielä koulua. Ei malttaisi kyllä edes istua enää paikallaan. Intoa riittää siis!

Kommenttia (3) »

Messut ja Haag

Ilmeisesti ollut pieni kiirus, kun en ole ehtinyt päivitellä…mutta nyt tulee sitten sitäkin pitempi posti tämän viikon päätapahtumista. Ja kuvien kera jopa. Keskiviikkona lähdimme aikaisin aamusta Amsterdamiin. Siellä oli meneillään puutarhalan messut eli Hortifair 2007. Niin suuri tapahtuma ja kompleksi oli koko messukeskus, että kyllä siinä vanha kunnon Pirkkahallikin jää kakkoseksi. Ei millään olisi ehditty eikä jaksettu kiertää koko messutarjontaa, joten keskityimme meille tärkeisiin osastoihin eli lähinnä kaikkeen mitä leikkokukkiin, sidontaan, pakkaamiseen yms. voi kuvitella kuuluvaksi. Sattuneesta syystä jätimme mm. kasvihuonepuolen, lannoitteet ja koneet vähemmälle ;) Messuilta sai kyllä ihan mukavasti irti. Uusia ideoita, mahdollisia tulevia yhteistyökumppaneita jne.

kaareva asetelma

kaksikko

installaatio

Löysimme siis kaikenlaisia installaatiota ja väkerryksiä kukista, yllä niistä pieni murto-osa. Alla hauska tarjoilu”astia” mansikoille.

mansikkapuu

Niin, mitäs sitten. Sitten tuskailimme pari päivää koulussa omien asetelmien kanssa. Ja eilen päätimme lähteä tutustumaan ja shoppailemaan Haagiin. Sekin oli oikein mukavan tuntuinen kaupunki. Että kyllä sitä sielläkin voisi asua, jos pitäisi :)

haagin juna-asema
Onko siinä nyt varmasti jokaiselle oma pyörä?

haagin kanaali
Pakollinen kanaalikuva

passage
Ostoskatu ikään kuin sisätiloissa

passageikkuna
Ei mikään huono asunnon paikka

stjacobskerk
St. Jacobskerk – Den Haag

kivatalo

toinenkivatalo

Löytyi sieltä Haagistakin oikein mukavia taloja.

Kaiken kaikkiaan taas ihan mukava viikko takana. Ja nyt taas koitan painella niitten koulutehtävien pariin.

PS. Ihmettelen kyllä kovasti, onko kuvaajassa, kamerassa vai kuvienkäsittelyohjelmassa jotain vikaa, sillä joka kerta kun esim. pienennän kuvia tänne sopivaan kokoon, niin siinä kohtaa niistä tulee aina jotenkin suttuisen tai kummallisen näköisiä. Esim. kaikki kuvat yllä eivät ole sellaisia mukavan pehmeitä, vaan vaikkapa kaikki viivat saavat teräviä kulmia jostain. Jos siis jollain on jotain vinkkiä tähän pulmaan, kuuntelen mielelläni.

Niin ja muutenkin saa ja pitää kommentoida :)

Jätä kommentti »

Pitkä lounas

Mukava päivä taas takana :)

Juuri palattiin lounaalta, joka itse asiassa venyi myös maaseutumatkailuun.

Lounas oli oikein maittava, tarjolla mm. sushia, erilaisia salaatteja, itseleivottua leipää ja jälkiruuaksi kiisseliä ja jäätelöä.

Lounaan jälkeen pakattiin koko porukka autoon ja ajeltiin maaseudulle. Käytiin mm. kylässä nimeltä Heusden. Ja nähtiin tämän Hollannin reissun ensimmäiset tuulimyllyt ja hirmuiset hehtaarimäärät kasvihuoneita.

Mutta kuvat kertovat aina enemmän, joten tässä:

brunssi
Pöydän antimia :)

vallit
Tommottisia nää rakentelee pitääkseen veden poissa kaupungista.

myllyt
Ensimmäiset näkemäni tuulimyllyt.

Likat myllys
Pitihän sinne kiivetä, kun kerran pääsee.

portaat
Hauskat portaat.

torget
Heusdenin toria.

poppoo
Poppoo :)

kasvarit
Kasvihuonetta silmänkantamattomiin.

Kommentteja (1) »

Lisää muoto-oppia

Eilen oli taas samaisesta muoto-opista luentoa ja harjoituksia. Niin, että mitäs sitten tällä kertaa? :) Noh…tällä kertaa leikittiin tikuilla, kuinkas muuten :D Yksi harjoitus oli nimittäin rakentaa tikuista kaikenlaisia horisontaalisia, vertikaalisia jne. kuvioita. Olimme tätä varten suuressa aula-tilassa, johon näkee lähes jokaisesta muusta luokasta. Hauskaa oli meillä ja muilla :D …mutta niin pitikin.

Täällä oikeasti joutuu ja pääsee kokeilemaan rajojaan. Hauska laittaa oma pää ja kädentaidot koetukselle. Kuinka kauas mielikuvitus sitten riittää, jää nähtäväksi myöhemmin. Niin pitkään on jo istuttu koulunpenkillä, jossa vaan kuunnellaan opettajaa ja sisäistetään tietoa kirjoista, että on oikeasti hienoa pyrkiä olemaan taas luova koulussa. Vai onko tämä jopa ensimmäinen kerta kaikkien näiden kouluvuosien jälkeen? Hmmm.

Eiliset grillibileet olivat ihan mukava juttu. Kauan ei ehditty varsinaisten käristyksien äärellä seistä, kun jo jatkoimme matkaa opiskelijoitten oman baarin jatkobileisiin. Sen voin kyllä todeta, että hollantilaisilla on hassuja lauluja. No, yhtä kummissaan kai ulkomaalaiset ovat nähdessään suomalaisten popittavan ihan tosissaan kaikkia “mahtavia” iskelmiä…ekana mieleen tuli jostain syystä “R-A-K-A-S!” ja “Aikuinen nainen” ;)

Pariisin matkasuunnitelmat muuttuivat, kun kuulimme, että yksi japanilainen luokkakaveri on myös menossa viikonloppuna kaverinsa kanssa sinne päin maailmaa. Sovimme, että menemme sitten yhdessä. Lähdetään perjantaina iltapäivällä junalla Belgiaan ja näemme siellä tämän kaverinkaverin. Vietämme yhden yön Belgiassa ja lauantai-aamuna jatkamme matkaa autolla Pariisiin. Maanantaina olisi sitten tarkoitus palata tänne takaisin. IHANAA! Pääsen takaisin Pariisiin! Can’t wait!

Jätä kommentti »