Paluumuuttaja

Eilen vein Mustia jälleen hierottavaksi. Viime viikkoon verrattuna se ei enää ollut lainkaan niin jumissa. Toki edellisviikolla pitikin jäykistellä, kun oli ollut stressaamassa itseään Merlin the Wizardin luona muutaman päivän. Selkä oli tällä viikolla paljon paremmassa kunnossa, mutta toki edelleen oikea takajalka ei ihan kunnossa ole vaikka lantion seutu tuntuikin Tiina-hierojan mielestä paremmalta. Toivon mukaan kolarin jäljet saadaan joskus häivytettyä ja Musti pääsee täysillä kaikenmaailman harrastuksiin taas. Vähän mielessä siintelee, että päästäisiin taas jossain välissä aloittelemaan agility uudestaan. Jos siitä edelleenkään tulisi yhtään mitään.

Se vain harmittaa, että hieronta oli eilen siihen aikaan, ettei ehditty enää lähteä näyttelytreeneihin Tarjalle Somerniemelle. Mustilla on taas vuoden tauon jälkeen koitos Terri-Eri -näyttelyssä tämän viikon lauantaina, eikä meille olisi tosiaankaan ollut haittaa asiantuntevista vinkeistä ja treenistä. Mutta minkäs teet. Koitetaan nyt harjoitella taas kehäkäyttäytymistä tässä kotona ja toivotaan, että selviydytään lauantaista kunnialla.

Eilen alkoi lähinnä parsoneille järjestetty Trainer’s Choicen BH-kokeeseen tähtäävä tokokurssi. Totesin, että Musti on koulutettu alusta lähtien ihan eri menetelmällä, joten vaikka se osaakin sinänsä kurssilla tehtävät asiat, koulutusmetodi on niin toinen, että eilen tuntui, ettei koira (enkä myöskään minä) osaa yhtään mitään.

Tuolla kurssilla opeteltava koulutustapa on oikein perusteltu ja järkevä. Se perustuu siihen, että koira alkaa itse tarjoamaan haluttua toimintaa. Eli sitä ei maanitella tai käsketä tekemään jotakin. Aluksi otettiin harjoituksia ilman koiraa, eli ihan vaan laskettiin kuinka monta palkkausta ehtii tekemään puolessa minuutissa. Voin kertoa, että määrä ei ollut suuren suuri. Siinä jo mulle ensimmäinen harjoittelun paikka. Palkan kun pitää tulla koiralle kuin koiralle (ja vielä tuollaiselle äärettömän nopealle parsonille) salamannopeasti.

Seuraavaksi katsottiin kuinka kiinnostunut kukin koira oli ohjaajan tarjoamasta palkasta. Eli jokainen koirakko teki puolen minuutin harjoituksen vuorollaan. Meillä se meni oikeastaan vähemmän kuin sinne päin. Otin Mustin autosta, aloin tarjota palkkaa (nakin paloja tällä kertaa) ja koira vaan sinkoilee hihnan päässä ja heiluttaa häntää katsojille. Alkoi se lopussa sentään vähän kiinnostua. Mutta jonkun paremman palkan voisin kyllä etsiä; sellaisen joka ohittaisi innostuneen ja jännittyneenkin koiran mielessä kaiken muun ympäristön. Vaikeinta tietysti oli se, ettei koiralle saanut puhua mitään = ei maanittelua. Tämä harjoitus tehtiin kaksi kertaan.

Sen jälkeen vuorossa oli harjoitus, jossa palkattiin heti kun koira katsoo ohjaajaansa kohti = ottaa kontaktia. Mustilla meni tämäkin ensimmäisellä kerralla täysin sinkoiluksi. Sen jälkeen alkoi kontaktia jo löytyä, mutta liian harvoin ja liian hitaalla palkkauksella, jotta olisimme eilisen tunnin puitteissa päässeet etenemään liikkeeseen saakka. Liikeharjoituksessa oli siis kyse siitä, että ohjaaja kävelee ja palkkaa aina kun koira tarjoaa kontaktia. Tähän harjoitukseen pääsi eilisellä tunnilla kaksi viidestä koirakosta.

Saimme siis kotiläksyksi paljon tuon kontaktiharjoituksen opettelua. Ja nyt eilisen illan ja tämän päivän aikana ollaan jo ehdittykin tekemään treeniä monta kertaa ja eri paikoissa. Ja pikkuhiljaa Musti alkaa tajuta mikä on homman nimi. Katsotaan sitten, sinkoileeko edelleen ensi viikon treeneissä.

Mukavaa oli kuitenkin treeneissä. Ja myös harjoittelun jälkeen, kun menimme vielä kaverin ja hänen lainakoiransa kanssa käymään metsälenkillä. Mustikin pääsi taas pitkästä aikaa metsään juoksemaan vapaana. Ja upposi lumeen aina välillä kuten me ihmisetkin. Ja toki pääsi kotona taas kerran suihkuun. Sitä kun ei voi välttää näillä ilmoilla lenkin jälkeen.