kesäkuu 9, 2008
· Aihe: hömppää, koira, oloa
Mua hemmoteltiin viime viikolla pedikyyrillä. Elämäni ensimmäinen sellainen. Kyllä on nyt kuulkaa sileät jalat ja hienot varpaankynnet. Heittäydyin ihan hassuksi ja otin varpaankynsiin oikein semmottiset geelikynnet ja niihin hieno ranskalainen manikyyri vai miten sitä nyt sanoisi. Etuna tässä jutussa on nyt se, ettei tartte koko kesänä miettiä jalkojaan ollenkaan. Ne on nyt kertalaakista hoidettu.
Koira taas pääsi tänään hemmoteltavaksi hierontaan. Musti kun on kävellyt vähän hassusti takaa sen kolarin jälkeen ja selvästi aristaa lantiosta/selästä paineltaessa, niin päätin sitten viedä koirahierojalle katsottavaksi. Hieroja katsoi Mustin liikkeet ja tunnusteli kauttaaltaan. Selkä oli kuulemma tosi jumissa. Sitten Musti sai nautiskella hieronnasta kauttaaltaan. Välillä malttoi makoilla rauhassa kyljellään horroksessa, mutta välillä piti ponkaista ylös ja tsekata tilanne. Puhuttiin myös siitä, että ehkäpä ihan varmuuden vuoksi Mustin selkä kannattaisi käydä kuvauttamassa. Silloin tietäisi ainakin varmasti onko sieltä jotain vinksahtanut kolaritärähdyksessä. Laitan asian vakavaan harkintaan ja hierojalla käydään varmasti vielä uudestaan.

Ai niin, ja olihan viikonloppunakin tavallaan hemmottelua. Pidettiin lauantaina tyttöjen päivä. Eli ensin syömään ja juomaan hyvin, siitä leffaan katsomaan “Sinkkuelämää” (joka muuten oli aivan liian pitkä, eikä niin kovin hyvä…mutta silti ihania vaatteita ja kenkiä
). Leffan jälkeen erinäisille terasseille. Mukavaa!
lokakuu 9, 2007
· Aihe: hömppää, testit
Kun olen aina ollut niin hyvä väistelemään pakollisia koulutehtäviä, niinpä teen niin nytkin. Rouva Oranssilta bongasin tällaisen hauskan testin, jossa katsotaan kumpaa puolta aivoistasi käytät enemmän. Enemmän käytän siis oikeaa puolta:
RIGHT BRAIN FUNCTIONS
uses feeling
“big picture” oriented
imagination rules
symbols and images
present and future
philosophy & religion
can “get it” (i.e. meaning)
believes
appreciates
spatial perception
knows object function
fantasy based
presents possibilities
impetuous
risk taking
En saanut suuntaa muuttumaan, vaikka yritinkin.
Joo, jos vaikka nyt sitten kattelis niitä koulutehtäviä. Mitäänhän ei sinänsä ole vielä pakko tehdä, mutta aika loppuu kesken, jos ei kohta tee.
syyskuu 24, 2007
· Aihe: hömppää, testit
Ihanaa välillä tehdä kaikkia hömppätestejä. Oli tänään aikaa sitten semmottisille.
Tein mm. Krissen blonditestin, joka sanoi seuraavaa:
“No moi. Olet sanalla sanoen upea tyyppi.
Miesten suhteen olet ronkeli. Kaipaat vierellesi nopealiikkeistä lihaskimppua.
Selkäsi takana sinua kutsutaan mehiläiskuningattareksi. Olet taitava manipuloimaan ihmisiä.
Arvostat elämänkokemusta ja olet kiinnostunut historiasta.
Olet sosiaalinen luonne ja suorastaan rakastat ihmisiä. Läheisissäsi arvostat impulsiivisuutta ja heittäytymiskykyä.
Läsnäolosi on aina tapaus. Oli kyseessä seurapiiritapahtuma tai intiimi perhetilaisuus, liikut sulavasti kuin kala akvaariossa. Tilanteen vaatiessa turvaudut valkoiseen valheeseen. Pääasia, että porukka viihtyy.
Muut ihmiset ihailevat sinua, koska olet luonnonlapsi.
Ongelmatilanteissa kekseliäisyytesi ei jätä sinua koskaan pulaan.
Elämän kommellukset kuittaat usein sanomalla, Huh hellettä, sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Onneksi olkoon, sinä ruletat. Itse asiassa kukaan muu ei ruleta yhtä paljon kuin sinä!”
Hih, eix oo ihanaa
Ja HS:n Oletko mies vai nainen?-testin mukaan olen 76 % nainen ja 24% mies. Kuulostaa ihan sopivalta.