Paras lääkitys ahdistukseen on viettää ilta hyvässä seurassa. Sen totesin taas viime perjantaina, kun koulussa oli kulunut viikko, eikä se toiminta siellä ollut parantunut mihinkään suuntaan. Joten oli mukava tietää, että perjantai-iltana saa heittää taas vapaalle. Tyttöjen iltaa vietettiin ensin tässä meillä ja sitten jatkettiin sekalaisessa seurassa paikallisessa baarissa. Johan siitä kunnollisesta tommosesta reissusta oli aikaa. Ja kuten yleisiin tapoihin kuuluu, meillä oli taas ihan järjettömän hauskaa
Lauantaina kun sain itseni taas elävien kirjoihin, oli mukava todeta, että seuraavakin päivä on vielä vapaa. Tästä voi edelleen vetää johtopäätöksen, että perjantai pitää pintansa viikon parhaana biletyspäivänä.
Mutta eihän tässä muuta taas, kun kouluviikon pariin puurtamaan. Adios!