Voihan nääs! Tässä on nyt sellainen työputki tulossa, etten tiedä miten päin pitäisi olla. Huomenna ja perjantaina taas telkkarisarjaa varten töitä, kaikki muut päivät jouluapulaisena jouluaattoon saakka. Jouluaattonakin vielä 8-12 kiltisti hymyilemässä ja palvelemassa kaikenmaailman hiihtäjää, jotka ovat unohtaneet kukat yms. viime tippaan.
Siitä sitten vielä pari tuntia ajamista Paraisille, jossa sitten en aatellutkaan tehdä juuri muuta kuin syödä (paljon), saunoa (paljon) ja löhötä (paljon). Ehkä jonninverran joutuu myös kuljeksimaan koiruuksien kanssa pihalla ja jossain päin Suomea myös vierailemaan. Mutta vierailut saavat odottaa välipäiviin saakka. Aattoillan, joulupäivän ja tapaninpäivän otan todella rennosti. Kai olen sen siinä vaiheessa kaikkien töitten jälkeen ansainnut.
Mutta JEE, joulu tulee! Pitää miettiä pitkä lista, mitä kaikkea haluaisin joulupöydästä löytää. En taida itse ehtiä herkkuja ostamaan missään välissä, joten toivon ja uskon, että ne ilmestyvät pöytään, kunhan oikein kiltisti pyydän. Onneksi kaikki lahjat on jo ostettu ja paketoitu. Nyt taidankin mennä väsäämään niihin vielä kortit, niin homma alkaa olla siinä.
Helsingin työreissu kun oli ohi poikkesimme vielä ennen kotimatkaa Ikeaan. Paha! Rahaa saa palamaan aina turhuuteen…tai siis ei turhuuteen, ihan oikeesti tarvitsin kaikkea mitä ostin. Yeah right!
Niin no mutta joka tapauksessa tulin tänne päivittelemään, koska ostin ko. liikkeestä pehmolelun, jalkapallon näköisen koiralle. Ja se on vieläkin ehjä!? Miten tämä on mahdollista. Ostin sen juurikin sillä ajatuksella, että eipähän kestä sekuntiakaan, kun on jo suolestettu täytteet pihalle, mutta kiva viedä jotain, kun pikku-ukko on viettänyt pitkän päivän yksin kotona. Tämä tapahtui siis tiistaina ja nyt on jo torstai ja pallo vaan on täysin ehjä. Musti on kyllä ahkerasti yrittänyt sitä rikkoa retuuttamalla ja rapsuttamalla ja puremalla ja ja…Eipähän ole vielä onnistunut.
Nyt se sitten iski tännekin talouteen se syysflunssa, jota on kovasti ollut liikkeellä. Ei sitä loputtomiin pysty väistelemään. Pidin sitten tämän päivän sairaslomaa kurssilta, jotta jaksaisin huomenna mennä tekemään taas työjuttuja, tällä kertaa Helsinkiin.
Mutta mikäs sen parempaa sairastuspäivän viihdettä ja varmasti hyvä lääke flunssaan, kuin Ylpeys ja Ennakkoluulo. Se sarja, ei elokuva. Menin ja katsoin koko setin taas alusta saakka, 6 jaksoa. Ei siihen kyllästy ikänä.
En todellakaan tiedä, mitä on voinut tapahtua, kun Musti ihan selvästi on alkanut nyt uudestaan monen vuoden (=pentuiän) jälkeen uhmata mua. Yrittää pomottaa ties millä eri keinoilla, siinä toki onnistumatta. Mutta miksi nyt? Kehittääkö neljän vuoden kypsä ikä jälleen uuden uhma- ja murkkuiän?
Mitään muuta Mustin elämässä ei ole muuttunut, paitsi että nyt siihen kuuluu melko usein myös toinen koira. Nämä kaksi eivät tule kuitenkaan toimeen, joten näkevät toisiaan harvoin, vaikka olisivat samassa huushollissakin. Lenkeillä oikeastaan vaan joutuvat sietämään toisiaan. Tämä toinen on tosiaan jo 11-vuotias ja uros. Ja tietty oikein kunnon remmirähjä. (Musti ei siis lenkeillä korvaansa lotkauta toisen huudolle ja pullistelulle, vaan menee itsekseen eteenpäin.) Ja se on useimmiten myös se pomo isännälleen eikä toisin päin. Onneksi se on vaan perusluonteeltaan helpompi kuin tuommonen terrierinpörrieri. Muuten voisi olla ihan mahdoton tapaus.
Toki Mustinkin kasvatuksessa on monta asiaa, jotka haluaisin nyt tehdä toisin. Mutta sitä on ihan tosissaan ainakin yritetty kasvattaa ja kouluttaa. Paljon se nykyään osaakin, tottelee yleensä hienosti ja on loppujen lopuksi melkoisen helppo koira. Musti on vaan kehittänyt joskus ne muutamat fetissit itselleen, jotka joskus vaikeuttavat elämää. Kuten nyt vaikka ne autot Ja laumahierarkia on lapsuuden uhmaiän jälkeen ollut sille aina hyvinkin selvä. Kunnes nyt sitten jäpikkä alkaa uudestaa kujeilla. On se ihme touhua.
Mutta eihän Musti voi omaksua tuon toisen koiran käytöstä ja koittaa samoja temppuja minuun? Että jos vaikka pääsis tässä pomoks! En usko. Ehkä sitä vaan stressaa uusi tilanne ja se hakee paikkaansa hieman uudenlaisessa laumassa. Mutta miksi pitää mulle alkaa isottelemaan? Se kun ei ole koskaan toiminut eikä tule koskaan toimimaankaan. Toivon mukaan pikku-ukko tajuaa tämän mahdollisimman pian, jotta saadaan taas rauha maahan.
Oih ja voih, Mr. Darcy…
Ja laumahierarkia on lapsuuden uhmaiän jälkeen ollut sille aina hyvinkin selvä. Kunnes nyt sitten jäpikkä alkaa uudestaa kujeilla. On se ihme touhua.