Pikku nakkimakkara, porsas, Mustikka, Tuplis, pikku-ukko, Pain in the Ass… alias Musti täyttää tänään neljä vuotta. Ihmeellistä!
Meno on edelleen samanmoista ja hyvä niin. Eihän nyt nelivuotiaan koiran pidäkään vielä mihinkään rauhoittua…varsinkaan terrierin. Toki tietysti pentukujeilut on jääneet pois ja muutenkin järkeä on tullut vuosien varrella roimasti lisää. Mutta silti, oikeesti 4! Vastahan se oli pentu!
Siis täällä blogin puolella. Mutta se johtuu vaan täysin siitä, että tuolla todellisessa maailmassa on ollut niin älytön kiire, monia uusia juttuja ja reissuja, ettei tänne ole mitään ehtinyt avautua. Mutta nyt jotain tärkeimpiä siis:
Televisio-ohjelmaa varten tehdyt työt onnistuivat jopa omasta mielestäni oikein hyvin. Matka jorpakon yli etelään meni niin ja näin. Onnistumisen tunteita tuli toteutetusta työstä ja siitä, että varsinainen asiakas tuntui olevan tyytyväinen. Muuten matka olikin aikamoista heittelyä. Mutta ei siitä sen enempää, jotta ei mennä ihan epäkorrektin puolelle. Voisi tulla aikamoista tekstiä, jos alkaisin kaikkea tähän tilittämään. Mutta joka tapauksessa voimme olla hyvin tyytyväisiä siihen, että hoidimme omat työmme hienosti ja kunnialla.
Viime viikolla olinkin sitten Paraisilla taas muutaman päivän ihan vaan rentoutumassa ja torstaina lähdin töihin. Kun niin kiltisti pyysivät vanhasta työpaikasta, niin toki lupasin mennä auttelemaan nyt tässä joulusesongin alla silloin tällöin. Eli torstaista sunnuntaihin vietinkin sitten lähinnä töissä. Suunnittelin mm. uusia juttuja jouluksi.
Maanantaina aloitin uuden kurssin, joka kestää uuteen vuoteen saakka. Ihan näin jo kolmen päivän jälkeen tuntuu, että kyllä niillä eväillä, mitä tuolta kurssilta saa, on taas niin paljon lähempänä haaveitten toteutumista ja tulevaisuutta. Parasta! 
Huomenna aamulla aikaisin lähdetään vääntämään sitten työjuttuja. Nyt tiedän jo ohjelman, mitä varten lähdetään töitä tekemään. Mutta se on ihan hyshys vielä, joten kerron sitten kun siitä saa puhua. Ja keskiviikkona lähdetään ulkomaille tekemään töitä. Sekin on ihan hyshys. Siispä pysyn kiltisti hiljaa 
Eilen nähtiin jo ala-asteella ystäviksi tulleita ihmisiä. Kaikki eivät tällä kertaa päässeet, mutta koitetaan tavata uudestaan pian vaikkapa pikkujoulujen merkeissä. Meillä jotenkin nuo tapaamisten välit aina venähtävät. Viimeksi koko porukka oli koossa viime elokuussa läksiäisbileissä. Siitä yksi lähti loistoristeilijälle töihin ja itse lähdin Hollantiin. Paljon on ehtinyt reilussa vuodessa tapahtua jokaiselle ja muutaman uusimpia kuulumisia ei edes tiedä, kun he eivät eilen paikalle päässeet. Hassua silti, että vaikkei joka päivä nykyään nähdäkään, ei siinä yleensä kauaa mene, kun tuntuu jo siltä, ettei olla oltu päivääkään erossa. Eilen kyllä muisteltiin paljon vanhoja ylä- ja ala-aste aikoja ja sitä kuinka hirveitä ollaan silloin oltu. Onneksi ollaan kaikki päästy siltä paikkakunnalta pois, eikä takaisin haikaile kukaan. Eikä kukaan myöskään haluaisi enää uudestaan olla teini. Enivei, kivaa oli ja toivottavasti nähdään pian koko poppoon voimin.
