Viikonloppu alkaa taas vedellä viimeisiään. Oikein onnistunut sellainen kyllä takana päin
Perjantaipäivä meni bisneksiä hoidellessa. Siitä ehkä myöhemmin lisää. Iltapäivällä koira hoitoon ja laina-autolla (oma auto kun odottaa vielä tallissa talvirengaspakon päättymistä) kohti koulua, jossa en olekaan vieraillut sitten elokuun. Nytkään en liikkunut opiskeluasioilla sinänsä vaan kyseessä oli kahden kaverin yhteissynttärit, joissa oli jo pitkään miettimämme teema: toogabileet! Eli valkoista lakanaa ja roomalais-kreikkalaistyylistä pukeutumista näkyi ihan mukavasti. Ja oli kyllä hauskaa!
Lauantaina palautin ensin pari kaveria koteihinsa, hain koiran hoidosta, otettiin rauhassa päivä ja illaksi menin parantamaan taas maailmaa yhden kaverin luokse. Ja tänään sinne suuntaan myös illaksi…koska siellä on se televisio, jota minulla ei nyt ole. Ja tänään tulee taas hömppää tanssiohjelmaa
Että sen merkeissä siis.
Katja sanoi,
maaliskuu 7, 2008 @ 11:59
Hei, kovasti olisin kiinnostunut että missä päin Hollantia olit ja missä koulussa?
Itse olen sinne suunnittelemassa vaihtoa, joten info olisi tarpeen..
Viivi sanoi,
maaliskuu 7, 2008 @ 13:09
Moi Katja,
olin kaupungissa nimeltä ’s-Hertogenbosch ja koulun nimi oli HAS Den Bosch. Linkkejä löytyy blogin Osviittaa-sivulta.
Laitan sulle vaikka sähköpostia asiasta lisää…kunhan tässä ehdin
Katja sanoi,
maaliskuu 7, 2008 @ 16:19
Ahaaa.
Mitenköhän sain sellaisen kuvan, että olit siellä opiskelemassa jotain muotoiluun liittyvää.. sitä kun itse opiskelen. Valitettavasti ei tuossa koulussa siihen mitään liittyvää taida olla, harmin paikka.