Messut ja Haag

Ilmeisesti ollut pieni kiirus, kun en ole ehtinyt päivitellä…mutta nyt tulee sitten sitäkin pitempi posti tämän viikon päätapahtumista. Ja kuvien kera jopa. Keskiviikkona lähdimme aikaisin aamusta Amsterdamiin. Siellä oli meneillään puutarhalan messut eli Hortifair 2007. Niin suuri tapahtuma ja kompleksi oli koko messukeskus, että kyllä siinä vanha kunnon Pirkkahallikin jää kakkoseksi. Ei millään olisi ehditty eikä jaksettu kiertää koko messutarjontaa, joten keskityimme meille tärkeisiin osastoihin eli lähinnä kaikkeen mitä leikkokukkiin, sidontaan, pakkaamiseen yms. voi kuvitella kuuluvaksi. Sattuneesta syystä jätimme mm. kasvihuonepuolen, lannoitteet ja koneet vähemmälle ;) Messuilta sai kyllä ihan mukavasti irti. Uusia ideoita, mahdollisia tulevia yhteistyökumppaneita jne.

kaareva asetelma

kaksikko

installaatio

Löysimme siis kaikenlaisia installaatiota ja väkerryksiä kukista, yllä niistä pieni murto-osa. Alla hauska tarjoilu”astia” mansikoille.

mansikkapuu

Niin, mitäs sitten. Sitten tuskailimme pari päivää koulussa omien asetelmien kanssa. Ja eilen päätimme lähteä tutustumaan ja shoppailemaan Haagiin. Sekin oli oikein mukavan tuntuinen kaupunki. Että kyllä sitä sielläkin voisi asua, jos pitäisi :)

haagin juna-asema
Onko siinä nyt varmasti jokaiselle oma pyörä?

haagin kanaali
Pakollinen kanaalikuva

passage
Ostoskatu ikään kuin sisätiloissa

passageikkuna
Ei mikään huono asunnon paikka

stjacobskerk
St. Jacobskerk – Den Haag

kivatalo

toinenkivatalo

Löytyi sieltä Haagistakin oikein mukavia taloja.

Kaiken kaikkiaan taas ihan mukava viikko takana. Ja nyt taas koitan painella niitten koulutehtävien pariin.

PS. Ihmettelen kyllä kovasti, onko kuvaajassa, kamerassa vai kuvienkäsittelyohjelmassa jotain vikaa, sillä joka kerta kun esim. pienennän kuvia tänne sopivaan kokoon, niin siinä kohtaa niistä tulee aina jotenkin suttuisen tai kummallisen näköisiä. Esim. kaikki kuvat yllä eivät ole sellaisia mukavan pehmeitä, vaan vaikkapa kaikki viivat saavat teräviä kulmia jostain. Jos siis jollain on jotain vinkkiä tähän pulmaan, kuuntelen mielelläni.

Niin ja muutenkin saa ja pitää kommentoida :)

Sano sanottavasi