Niinpä niin, sama meno jatkuu. Tällä viikolla oltu joka toinen päivä jossain. Tiistaina espanjalaisen vaihtarin synttäreillä ja eilen toisten suomalaisten tupareissa. Huh. Nyt on pakko pyhittää koko viikonloppu vaan rauhoittumiseen ja koulutehtävien tekemiseen. Ihan pakko…
Ja kaiken kukkuraksi koulussa oli ihan hirmuisen pitkä päivä tänään. Tai meistähän se on kiinni, kun ollaan niin hitaita. Tänään tehtiin nimittäin iso seinäkoriste, jossa meni aikaa muutamia tunteja. Ja jos sellainen tulisi jakson lopussa kokeeseen, aikaa ei sen tekemiseen saisi kulua kuin 75 minuuttia. Jaa-a, mitenhän se on mahdollista. Meiltä kun meni kokonainen päivä. Vaikka väsy alkoikin lopussa jo painaa, oli silti tosi mukava tehtävä. Sai vähän sahata, naulata ja maalata…ja toki niitä kukkiakin asetella
Että sellaista tällä erää. Me like a lot!